Blogi

13.08.2012: Kalastus muutoksen kourissa

Tyypillinen piirre kalastusasioille on aina ollut pysyvyys ja jos muutoksia on, ne ovat hitaita. Esimerkiksi osakaskuntien päätöksenteosta on ollut tapana ajatella että siellä päätösten sisällöt eivät edellisestä vuodesta juuri muutu ja johtotehtäviin on valittu samat kuin ennenkin. Kalakannoissa suuret muutokset ovat tapahtuneet yleensä vähitellen. Ajat ovat nyt toiset ja sen seurauksena muutos ja tarve sopeutua ovat ainoita pysyviä asioita kalasektorilla.

Saimaannorppa suojelutarpeineen on iskenyt suoraan perinteisen suomalaisen harrastekalastuksen ytimeen. Sen myötä noin 50 vuotta harraste- ja kotitarvekalastusta hallinneen verkkokalastuksen asema on kyseenalaistettu varsin pätevin perustein eikä verkkokalastuksen puolustajilla ole viime aikoina ollut helppoa norpan elinalueiden tuntumassa. Jo nyt keväiset, vapaaehtoiset verkkokiellot kattavat alueen, joka vastaa noin puolta Pohjois-Karjalan vesipinta-alasta. Tämä lienee ennenäkemättömän laaja sopeutuminen perinteisessä suomalaisessa kalastuksessa. Jatkossa kieltoalueiden voi olettaa laajenevan ja vuotuisen kieltoajan pituuden kasvavan.

Kun tähän norppasoppaan vielä lisätään ripaus järvilohta, järvitaimenta, nieriää ja harjusta suojelutarpeineen (=mm. Saimaan lohikalat -hanke), ei ole ihme, että sopan nieleminen karvoineen ja suomuineen tuottaa joillekin myös vatsavaivoja. Ylimääräisiä mahanpuruja aiheuttaa varmaan sekin, että suojelukeskusteluissa kuulee usein sen kaikille niin tutun sanan EU. Tosiasiassa tästä suojelu/kalastusasiasta ei voine olla muuta mieltä kuin että kalastus sopeutukoon. Siitä saadaan kiitosta, jos ei ennen niin sitten viimeistään tulevilta kalastajasukupolvilta.

Varsin tunteikkaan reaktion aiheutti myös muuttunut alamittasäädös. Muutoksen myötä suomalaiset kalastajat menettivät tänä keväänä vuosikymmeniä kestäneen oikeutensa ottaa talteen kalastuksen yhteydessä vahingoittunut alamittainen kala. Alamittaa lyhyempi kala on vapautettava elävänä tai kuolleena välittömästi takaisin vesistöön aina. Selittelyille ei enää jää sijaa, kuten ennen lainmuutosta. Tuolloin virkeäkin alamittainen kala saattoi vahingoittua vielä veneeseen noston jälkeen, päivän kalaruoan ja kalastajan maineen ollessa mahdollisesti vain tämän yhden poloisen kalan varassa.

Alamitan vapauttamispakko nostatti tunteita niin, että esimerkiksi Sanomalehti Karjalaisessa 18.7. eräs toimittaja arvioi kyseisen velvoittavan lainkohdan idioottimaiseksi. Moni kenttätuomioistuin kalavesillä on ilmoittanut tulleensa samaan loppupäätelmään ja jopa uhkauksia virkamiehiä kohtaan esitetty. Kuitenkin, ottaen huomioon, että alamittaisten vapauttamispakon lopullinen tavoite on, että kalastaja kaikin keinoin välttäisi alamittaisten pyydyksiin joutumista esimerkiksi harventamalla verkon solmuväliä, muuttunut lainkohta kuulostaa järkevältä eikä ole lainkaan vaikeaa toteuttaa käytännössä.

Historiallisen suuri positiivinen muutos on tapahtunut kuhakannoissa. Käsitykseni mukaan kuhakannat eivät ole olleet Pielisessä, Koitereessa, Höytiäisessä tai monissa muissa järvissä yhtä runsaita ainakaan 50 vuoteen, tai ehkä ei koskaan. Tosin tämäkään ei ole kaikkia miellyttänyt. Jotkut kalastajat ovat jo ehtineet valittaa, jopa lehtien palstoilla, että joutuu aina syömään vain kuhaa.

Mielestäni kuhakantojen runsastuminen on ollut parasta, mitä vesiemme petokalakannoissa on tapahtunut vuosikymmeniin. Pidän runsasta, pyyntikokoista kuhakantaa arvokkaampana kuin hyvää lohikantaa. Kuhaa voivat hyödyntää yhtä hyvin sekä harrastajat että ammattilaiset. Kuhan kalastus on selkeästi tuottoisampaa kuin puuduttava istuminen uisteluveneessä järvilohen perässä. Siinä saalis jää usein pelkäksi haaveeksi.

Iso muutos on tapahtunut myös alamittarajoissa. Kuhan alamitan rohkea nosto eräillä järvillä viidellä sentillä 45 senttimetriin on aiheuttanut puhetta puolesta ja vastaan. Tähän liittyy mm. kalastajien huoli runsaiden kuhakantojen kasvun hidastumisesta. Uistelija on voinut joutua heittämään jopa 80 % saaliskaloista takaisin kasvamaan. Entä jos kasvu onkin kannan tiheyden takia jo taantunut ja saalistaso laskee? Erityisesti muutos on vaatinut sopeutumiskykyä ammattikalastajilta alamitan vapauttamispakon heikentäessä välittömästi toiminnan taloudellista kannattavuutta.

Ne kalastajat, jotka toimivat korkean alamitan järvillä, ovat kalakaupassa epäedullisessa asemassa verrattuna niihin, joilla alamitta on alempi, kalastusasetuksen mukainen 37 cm tai aika yleinen 40 cm. Myöskään kalakaupalle asia ei ole helppo kun pitäisi tarkkaan seurata jokaisen järven alamitat erikseen. Kala liikkuu kalakaupassa useaa eri väylää pitkin moneen eri suuntaan.

Johtopäätös on, että niinkin yksinkertainen asia, kuin alamitan muuttaminen on osoittautunut hyvin monia näkökohtia sisältäväksi vyyhdeksi, jota ei voida ratkaista pelkästään tuottavuuslaskelmien avulla vaan asiaa ratkaistaessa pitäisi ottaa huomioon myös taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat sekä eri kalastajaryhmien tasapuolinen kohtelu. Alamittamuutokset tulisi tehdä pienin askelin, 2-3 cm kerrallaan. Kalastusalue on tässä avainasemassa. Lisäksi kannatan selkeyden ja tasapuolisuuden takia yhtä valtakunnallista alamittaa ammattikalastajille, olkoon se sitten vaikka 40 cm. Ammattikalastuksen osuus kuhasaaliista on niin pieni, että se ei horjuta yhdenkään kuhakannan tuottavuutta, vaikka yleinen alamitta olisin harrastajilla suurempi kuin ammattikalastajilla.

    Veli-Matti Kaijomaa, kalatalouspäällikkö

Takaisin




 

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut 

Toimialue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Häme 
ely