Ajankohtaista

15.04.2013: Kalastussuunnitelmat: Sulkavan ja Pihlajaveden kalastusalueet

Saimaan lohikalat -hanke valmistelee kalastuksenjärjestämissuunnitelmia vuoden 2013 aikana vähintään 50:lle kohderyhmälle Pielisen ja Saimaan alueella.

Kohderyhmien ensimmäinen tapaamiskierros suoritettiin vuoden 2012 aikana projektisuunnitelman mukaisesti. Toisella tapaamiskierroksella esitellään toimenpide-ehdotukset. Lopullisen päätöksen toimenpiteiden käyttöönotosta tekee kalastusalue tai osakaskunta, tapauksesta riippuen.

Toimenpide-ehdotukset on valmisteltu yhdessä asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa. Kalastusalueiden ja osakaskuntien edustajien paikallistietoa on myös käytetty hyväksi. Monet toimenpiteistä pohjautuvat Saimaan järvilohen hoito-ohjelmaan.

Kalastuksenjärjestämissuunnitelmat:

Sulkavan kalastusalue

Pihlajaveden kalastusalue

Kaikki valmistuneet suunnitelmat



Takaisin




 

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut 

Toimialue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Häme 
ely