Kasvu ja ravinto

Järvilohi on sisävesiemme nopeimmin kasvava kalalaji.

Keväällä kuoriutunut järvilohi kasvaa ensimmäisen joessa vietetyn kesän aikana 7-10 cm:n mittaiseksi. Aluksi poikasten ruokavalioon kuuluu lähinnä eläinplankton ja pienet vesihyönteiset. Toisen jokialueella vietetyn vuoden jälkeen poikanen on 12-19 cm:n pituinen, jolloin ravinnoksi kelpaavat jo isokokoisemmat hyönteiset ja niiden toukat.

Vaelluspoikasten järvivaihe alkaa yleensä 2-4-vuotiaana, jolloin lohet siirtyvät vähitellen kalaravintoon. Tärkeimmät saaliskalat Saimaassa ovat muikku, kuore ja salakka.

Järvialtaissa vietettyjä vuosia kutsutaan usein kasvukaudeksi, sillä järvilohi kasvaa näinä vuosina huomattavan nopeasti (kuva 1). Yhden järvivuoden jälkeen Saimaan järvilohi on noin 40-45 cm ja lähes kilon painoinen, suurimmat voivat painaa tässä vaiheessa jopa 1,5 kg.

Toisen järvivuoden aikana järvilohet kasvavat noin 60 senttimetrin pituisiksi ja painavat 2-3 kg. Kolmannen järvivuoden lopulla lohet ovat noin 70-80 senttimetriä pitkiä ja painavat 3,5-5,5 kg. Yksilöiden välillä voi kuitenkin olla huomattavia eroja kasvunopeudessa.


Kuva 1. Järvilohen kasvukäyrä järvialueilla vietettyjen vuosien aikana (Valkonen & Laakkonen 2011). 


Sukukypsyyden saavuttaneet 5-7-vuotiaat, kutuvaellukselle lähtevät järvilohet ovat 60-80 cm:n pituisia. Pienimmät kutuvalmiit naaraat (noin 1 % kaikista emolohista) ovat tässä vaiheessa noin 55 cm mittaisia (2,5-3 kg). Keskimäärin kutuvalmiit naaraat ovat noin 4-6 kg painoisia. Koiraat puolestaan ovat naaraita kookkaampia (noin 4-7 kg). Maamme suurin järvilohi on painanut 12,4 kg.

Lähteet:
Valkonen, N. & Laakkonen, M. 2011: Näkökulmia järvilohen kestävään kalastukseen. 

 

 





 

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut 

Toimialue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Häme 
ely