Säännöt:

1. Kilpailu on kaikille avoin.

2. Kaikki järvilohen ja -taimenen vetouisteluun (moottori- tai soutu-uisteluun) soveltuvat viehetyypit ovat tervetulleita. Vieheen on oltava kaloille vähemmän vaurioita aiheuttava verrattuna vastaavaan perinteiseen viehetyyppiin. Viehe voi edustaa myös jotain kokonaan uutta viehetyyppiä. Varsinaisten vieheiden lisäksi myös uudet syötinpitimet (esimerkiksi raksit) ja tavat käyttää niitä kaloja säästävästi ovat kisakelpoisia. Tärkeä yksityiskohta on koukkujen määrä, koko ja malli sekä niiden kiinnitys.

3. Kilpailuaika on 15.3.–31.8.2012. Vieheiden on oltava perillä kilpailun järjestäjällä elokuun loppuun mennessä.

4. Kutakin viehemallia tulee lähettää vähintään neljä kappaletta, joista yhtä säilytetään “koskemattomana” valokuvausta ja ulkoista arviointia varten. Kisaan lähetettyjä vieheitä ei palauteta.

5. Kaikki vieheet koeuitetaan ja kokeillaan myös käytännön kalastuksessa.

6. Arvosteluperusteet: kestävän kalastuksen huomioon otto, kalastavuus,
laatu ja innovatiivisuus.

7. Kilpailun voittaja julistetaan Erä-lehden 2012 joulukuun numerossa.

8. Kaikki toimivat (kalaa antaneet tai muuten uskottavilta vaikuttavat) vieheet esitellään kilpailun tuloksia julkaistaessa.

9. Kilpailun järjestäjä tilaa voittajaviehettä 4000 euron arvosta (enintään 10 euroa/viehe). Kilpailussa toiseksi tullut saa palkinnoksi kaikuluotain/plotteriyhdistelmälaitteen (Lowrance HDS-5 Gen2, ovh 895 euroa). Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken arvotaan 10 kpl hankkeen t-paitoja.

10. Tuomaristo: Veli-Matti Kaijomaa, Matti Kettunen, Juha Kosonen, Mirko Laakkonen, Ari Manninen ja Niilo Valkonen.

11. Vieheet lähetetään osoitteeseen:

Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Mirko Laakkonen
PL 69, 80101 Joensuu

Kuoreen merkintä: ”Saimaan lohikalat, viehekilpailu”. Mukaan on liitettävä valmistajan yhteystiedot: nimi, osoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite sekä ohjeet vieheen käytöstä ja lyhyt perustelu, miten viehe on kestävän kalastuksen mukainen.

Lisätietoja kilpailusta antaa Mirko Laakkonen, puh: 040 180 1423,
Email: mirko.laakkonen@ely-keskus.fi





 

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut 

Toimialue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Häme 
ely