Kalastuksenjärjestämissuunnitelmat

Saimaan lohikalat -hanke laatinut kohderyhmilleen kalastuksenjärjestämissuunnitelmia, joiden avulla pyrittiin muuttamaan kalastussääntöjä kestävämpään suuntaan.

Suunnitelmat esitettiin kunkin kohdealueen hallitukselle, yleiselle kokoukselle, hoitokunnalle tai osakaskunnalle vuoden 2013 aikana.

Kohdealueille laaditut suunnitelmat ovat luettavissa alla olevasta taulukosta. Kalastusaluiden ja osakaskuntien tekemiä päätöksiä lisättiin hankkeen ajan taulukkoon.

Tiivistetysti suunnitelmien eteneminen kalastusalueissa ja osakaskunnissa on esitetty myös Excel-taulukoissa, joihin voi tutustua alla olevista linkeistä.

Excel-taulukko (kalastusalueet)

Excel-taulukko (osakaskunnat)  

Suunnitelmien eteneminen kalastusalueissa

 Kohdealue  Vanhat säännöt
Esitys
Päätös
 

Etelä-Savo

     
 Haukiveden kalastusalue  avaa 1.2.2013
3.4.2013
 Koloveden kalastusalue avaa
7.2.2013
28.4.2013
 Louhi-Yöveden kalastusalue avaa
5.4.2013
ei päätöstä 
 Luonterin kalastusalue avaa 17.3.2013
18.4.2013
 Pihlajaveden kalastusalue avaa
 20.3.2013 28.3.2014
 Puruveden kalastusalue avaa
 20.3.2013 26.11.2013
 Puumalan kalastusalue   avaa
6.3.2013
14.4.2013
 Sulkavan kalastusalue avaa  20.3.2013 26.4.2013
 Vuokalan kalastusalue
avaa  30.1.2013  13.12.2013
 

Kaakkois-Suomi

     
 Kuolimon kalastusalue
 avaa 30.1.2013
23.4.2014
 Suur-Saimaan kalastusalue avaa
5.3.2013
 26.3.2013
     
 

Pohjois-Karjala

     
 Keski-Karjalan kalastusalue
avaa
15.1.2013
19.11.2013
 Oriveden kalastusalue avaa
15.1.2013 19.3.2014
 Pielisjoen kalastusalue avaa
21.2.2013
 8.4.2013
       26.3.2014
 Pielisen kalastusalue  avaa 3.1.2013
7.11.2013
 Pyhäjärvi-Puruveden kalastusalue  avaa 20.3.2013
 11.11.2013
 Ruunaan kalastusalue   avaa 25.1.2013
28.11.2013
 

Pohjois-Savo

     
 Kaavin-Juojärven kalastusalue    25.10.2013  syksy 2014
 Koirus-Sotkan kalastusalue   15.9.2013
16.10.2013
 Vieremän kalastusalue   11.11.2013
 syksy 2014


Suunnitelmien eteneminen osakaskunnissa


Pielisjoen kalastusalueen osakaskunnat

 Kohdealue  Esitys Päätös
 Ala-Koitajoen hoitokunta
 11.10.2013  ka päättää
 Joensuun kalastuskunta  4.5.2012  4.5.2012


Pielisen kalastusalueen osakaskunnat

 Hattusaaren osakaskunta
 9.1.2013  30.3.2013
 Kolin osakaskunta
 9.1.2013
 Kylänlahden osakaskunta
 9.1.2013
 Lieksan kalastuskunta  9.1.2013  2013
 Vuonislahden osakaskunta
 9.1.2013

16.3.2014

 

Oriveden kalastusalueen osakaskunnat

 Tutjun-Roukalahden osakaskunta
 21.1.2013  ka päättää
 Onkamo-Sintsin osakaskunta
 21.1.2013  ka päättää
 Liperinsalo-Ristiniemen osakaskunta  21.1.2013  ka päättää
 Hernevaaran osakaskunta
 21.1.2013  ka päättää
 Hypönniemen osakaskunta  21.1.2013  ka päättää
 Oravinsalon osakaskunta
 22.1.2013  ka päättää
 (Nieminen-Venturin osakaskunta)  21.1.2013  ka päättää
 (Rääkkylän osakaskunta)  22.1.2013  ka päättää
 

Suur-Saimaan kalastusalueen osakaskunnat

 (Härskiän osakaskunta)
 18.2.2013  20.4.2013
 Jänhiälän osakaskunta   15.2.2013  30.12.2013
 Karsturanta-Kesolan osakaskunta
 11.2.2013  4.4.2013
 Kattelussaaren osakaskunta
  15.2.2013
 Kyläniemen osakaskunta  15.2.2013 
 Saikkolan osakaskunta
 15.2.2013
 Sammaljärven osakaskunta   18.2.2013
 Kuivasen osakaskunta
 1.3.2013  ka päättää


Koirus-Sotkan kalastusalueen osakaskunnat

 Alapihan osakaskunta
 18.2.2013  21.3.2013
 Hartikansalon osakaskunta
 18.2.2013  Alapihan ok


Kaavi-Juojärven kalastusalueen osakaskunnat

 Maarianvaaran osakaskunta
 6.2.2013


Kuolimon kalastusalueen osakaskunnat

 Ala-Kuolimon osakaskunta
 17.4.2013
 Koskein osakaskunta
 5.4.2013  ka päättää
 Luotolahden osakaskunta  5.4.2013  ka päättää
 Ratasalon osakaskunta
 5.4.2013  ka päättää


Sulkavan kalastusalueen osakaskunnat

 Kaartilan osakaskunta
 3.4.2013
 Vekara-Lohilahden osakaskunta  3.4.2013


Louhi-Yöveden kalastusalueen osakaskunnat

 Kyllölä 2-3 osakaskunta
 3.4.2013  ei vaadi päätöstä
 Himalansaaren osakaskunta
 4.4.2013  ei vaadi päätöstä


Haukiveden kalastusalueen osakaskunnat

 Savonlinnan kaupunki
 17.4.2013
 Tolvanniemen osakaskunta
 15.3.2013

3.4.2014

 Hiekonselän osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä
 Pyyvilän osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä
 Rantasalon osakaskunta  ei esitystä
 ei esitystä


Pihlajaveden kalastusalueen osakaskunnat

 Tuohi-Liistonsaaren osakaskunta
 15.3.2013  27.4.2014
 Koivukannan osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä


Luonterin kalastusalueen osakaskunnat

 Pitkälahden osakaskunta
 5.3.2013  8.5.2013


Puumalan kalastusalueen osakaskunnat

 Ruokoveden osakaskunnat
(Kauppila, Ollila, Hurissalo 1-4/
Kyllölä 1)
 12.3.2013  ei vaadi päätöstä
 Vesiniemen osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä
 Luukkolan osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä
 Rokansalon osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä


Koloveden kalastusalueen osakaskunnat

 Loikkalan osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä
 Tappuvirran osakaskunta
 ka kautta  ka päättää


Vuokalan kalastusalueen osakaskunnat

 Ryttyniemen osakaskunta
 ei esitystä
 ei esitystä
 Vuokalan yleisvedet  ka päättää  ka päättää


Vieremän kalastusalueen osakaskunnat

 Nissilän osakaskunta
 4.4.2013  ka päättää









 





 

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut 

Toimialue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Häme 
ely